Kitaravetoista, brittivivahteista indie-rockia tekevä helsinkiläinen laulaja-lauluntekijä Elias Gould julkaisi syyskuussa 2022 odotetun kakkosalbuminsa Susihavaintoja. Vastaavan tuottajan Riku Mattilan ja kirjailija-toimittaja Ronja Salmen kanssa luotu, yhdeksän kappaletta sisältävä albumi on Gouldille syväluotaava taidonnäyte jolla kertojana kuullaan epävarma ja levoton henkilö.

““Levy kertoo ulkopuolisuuden tunteesta jota olen myös itse kokenut ja tiedän, että moni arjessaan kokee. Toivon tietysti, että levyä kuuntelemalla tuo tunne hetkellisesti helpottaisi. Meitä on muitakin jotka käyvät läpi samoja juttuja. Albumin teemoina ovat ulkopuolisuus ja levottomuus asioiden välissä. Kun ei oikein enää kuulu vanhaan, mutta mitään selkeää uuttakaan ei ole näkyvissä niin ratkaisuja haetaan monesta suunnasta”, Gould kertoo.

“Levynteon aikana olen itse käynyt läpi samanlaisen matkan. Parin viime vuoden aikana itselleni ovat kirkastuneet asiat jotka ovat minulle tärkeitä ja mitä kohden haluan mennä. Levy loppuu toiveikkaaseen Siivet-kappaleeseen ja sellainen olo itsellänikin nyt on.”

Albumin tuottaja Riku Mattila on palkittu mm. usealla tuottaja-Emmalla ja musiikkialan elämäntyöpalkinnolla Kultaisella Emmalla. Lukemattomia kulta- ja platinalevyjä tuottanut Mattila on viime aikoina tunnettu yhteistyöstään mm. Samuli Putron ja Pyhimyksen kanssa. Gouldin albumin tuotantoihin on tuonut oman lisämausteensa mm. Lauri Haavin albumia työstänyt Aaro630.

“Aaro teki minuun suuren vaikutuksen viimeistelemällä tuotannot kunnioittamalla niitä raakoja tuotantoja joita olin itse tehnyt. Kappaleissa säilyi oma näkemykseni, mutta ne kuulosti helvetin paljon paremmalta”, Gould kertoi yhteistyöstä.

Lukiossa Elias Gouldiin tutustunut Ronja Salmi on toimittaja ja kirjailija joka on tunnettu mm. työstään Helsingin Kirjamessujen ohjelmajohtajana (2018-2021) sekä tv-sarjastaan Mitä mietit, Ronja Salmi?. Gouldia ja Salmea on yhdistänyt rakkaus kitaravetoiseen indie-brittipoppiin ja yhteiset kaveripiirit kehystivät albumin aihemaailmaa. “Olemme kasvaneet aikuisiksi samassa kaupungissa ja  koenkin että Helsinki on yksi hahmoista levyllä. Eliaksen kanssa oli helppoa löytää yhteinen maailma josta kertoa. Minulle oli alusta lähtien itsestäänselvää minkälainen tyyppi levyllä puhuu. Toivon että joku löytää itsensä levyltä ja tuntee hetken ajan olevansa kaltaistensa seurassa.”, Ronja Salmi kertoo.

Gould on ennen soolouraansa soittanut rumpuja One of the Pigeons ja Spectral Rays –yhtyeissä sekä keikkaillut muun muassa Ronyan, Graciaksen, Noah Kinin ja Hätä-Miikan kanssa. Elias Gould on myös monelle tuttu Ilves- ja Kansallisteatterin lavoilta sekä elokuvista Miss Farkku Suomi (2012), Hyväntekijä (2014), Paratiisi (2011) ja Tuntematon Sotilas (2017).

Tule nauttimaan tunnelmasta ihanassa puistomaisemassa…

Muita uutisia